![]() | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() Hakemuksen puoltokäsittelyn kestoHakemuksia käsitellään jatkuvasti. Hakemuksen puoltokäsittelyn kestoon vaikuttavat esimerkiksi Opinto- ja opiskelijapalveluiden ja laitosten työtilanteet ja paikallaolo. Hakemus tulee toimittaa kotiyliopistoon puollettavaksi hyvissä ajoin ennen kohdeyliopiston hakuajan päättymistä, mielellään viimeistään 4 viikkoa ennen hakuajan päättymistä. Pääsääntöisesti käsittelyaika on noin 2 - 3 viikkoa, mutta puoltokäsittely saattaa joskus viedä pidempäänkin. Varaa siis käsittelylle Aalto-yliopistossa riittävästi aikaa ennen kohdeyliopiston hakuajan umpeutumista! PuoltokäsittelyHaettaessa tulee käyttää sähköistä JOO-hakujärjestelmää, mikäli kohdeyliopisto kuuluu sähköistä hakujärjestelmää käyttävien yliopistojen piiriin. Nämä yliopistot käyvät ilmi Joopas-sivustolta. Muussa tapauksessa käytetään paperista JOO-hakemusta. Sähköinen JOO-hakemus siirtyy lähettämisen jälkeen Opinto- ja opiskelijapalveluihin puoltokäsittelyä varten. Myös paperinen JOO-lomake käsitellään Opinto- ja opiskelijapalveluissa. Ennen puollon hakemista opiskelijan tulee hyväksyttää haetut opinnot osaksi henkilökohtaista opintosuunnitelmaansa. Opintoja ei voida puoltaa, mikäli ne eivät sisälly opiskelijan HOPSiin. Puoltamisen kriteerit ja opintosuunnitelman laatiminenJotta JOO-hakemusta voidaan puoltaa, tulee vähintään seuraavien edellytysten täyttyä.
JOO-hakemusta ei voida hyväksyä ilman hyväksyttyä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa. Hakemuksen käsittelyä varten hakemukseen tulee liittää hyväksytty HOPS ja opintosuoritusote. Korkeakoulujen Into-sivuilla on tietoa HOPSin vahvistamisesta ja lisäohjeita HOPSin tekemiseen saa omasta koulutusohjelmasta. Edellytykset sivuopintokokonaisuuden puollolle (Kauppakorkeakoulun opiskelijat): Haettavan kokonaisuuden tulee noudattaa kohdeyliopiston tarjoamaa kokonaisuutta. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkintovaatimuksiin perustuen sivuopintokokonaisuuden laajuuden on oltava kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa varten (vähintään) 30 op ja kauppatieteiden maisterintutkintoa varten (vähintään) 24 op. Jos sivuopintokokonaisuuden laajuus kohdeyliopistossa on esim. 25 op ja opiskelija tarvitsee 30 op, hän voi valita 30 opintopisteen täyttymiseksi vielä jonkin ko. kokonaisuuteen soveltuvan kurssin. Vastaavasti jos kokonaisuuden laajuus onkin 32 op, voidaan opiskelijalle puoltaa koko 32 op. Kovin paljon kokonaisuuden (24/30 op) ylittäviä opintoja ei kuitenkaan voida puoltaa. Edellytykset sivuopintokokonaisuuden puollolle (Tekniikan alan korkeakoulujen opiskelijat): Haettavan kokonaisuuden tulee noudattaa kohdeyliopiston tarjoamaa kokonaisuutta. Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen moduulin laajuus on 20 op. Haettavan kokonaisuuden on oltava laajuudeltaan vähintään 20 op. Kovin paljon kokonaisuuden ylittäviä opintoja ei voida puoltaa. Edellytykset sivuopintokokonaisuuden puollolle (Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat): Haettavan kokonaisuuden tulee sopia opiskelijan tutkintoon, esimerkiksi sivuaineeksi tai vapaasti valittavien opintojen kokonaisuuteen. On suositeltavaa, että haettava kokonaisuus noudattaa kohdeyliopiston tarjoamaa kokonaisuutta. Puollettavan opinto-oikeuden kestoPuolto joustavalle opinto-oikeudelle on aina määräaikainen, ja se voidaan myöntää enintään kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan. Puollon pituuteen vaikuttaa esimerkiksi suunniteltujen opintojen määrä. Huomaa, että kohdeyliopiston antama lopullinen suoritusaika voi olla lyhyempi kuin Aalto-yliopiston alun perin puoltama aika! Puoltohakemuksen toimitusosoiteSähköinen JOO-hakemus siirtyy lähettämisen jälkeen automaattisesti käsiteltäväksi Opinto- ja opiskelijapalveluihin. Paperinen JOO-hakemus toimitetaan oman korkeakoulun OOP:iin. Kuoreen pyydetään merkitsemään, että kyseessä on JOO-hakemus. Toimitusosoitteet:
Puolletun hakemuksen toimittaminen kohdeyliopistoonSähköinen JOO-hakemus siirtyy automaattisesti kohdeyliopiston käsittelyyn, mikäli hakemusta on puollettu Aalto-yliopistossa kokonaan tai osittain. Kielteisen puoltopäätöksen perustelut ovat luettavissa järjestelmästä. Opiskelija saa sähköpostiinsa ilmoituksen, kun puoltoa koskeva päätös on tehty. Sähköisen hakemuksen tila ja käsittelyhistoria ovat tarkasteltavissa järjestelmässä koko prosessin ajan. Kun hakemus on lähtenyt opiskelijalta eteenpäin, hän ei enää itse voi muuttaa hakemuksessa antamiaan tietoja vaan tarvittaessa on otettava yhteyttä oman korkeakoulun JOO-vastaavaan. Puollettu paperinen JOO-hakemus toimitetaan Aalto-yliopiston Opinto- ja opiskelijapalveluista suoraan kohdeyliopistoon. Mikäli hakemusta ei puolleta, arkistoidaan se Opinto- ja opiskelijapalveluissa. Opiskelija saa aina erikseen tiedon sekä myönteisestä puoltopäätöksestä että mahdollisesta kielteisestä päätöksestä. JOO-opintosuoritusten toimittaminen oman yliopiston rekisteriinJOO-suoritusten rekisteröiminen Aalto-yliopiston suoritusrekisteriin tapahtuu normaalin hyväksilukumenettelyn mukaisesti. Hyväksilukua varten tarvitaan kohdeyliopiston virallinen opintosuoritusote. Mikäli kyseessä on kohdeyliopiston tutkintovaatimusten mukainen sivuopintokokonaisuus, tarvitaan lisäksi kokonaisuusmerkintä. Ohjaajien yhteystiedotPuoltojen käsittelijöiden yhteystiedotInsinööritieteiden korkeakoulu:
Kauppakorkeakoulu:
Kemian tekniikan korkeakoulu
Perustieteiden korkeakoulu
Sähkötekniikan korkeakoulu
Taideteollinen korkeakoulu
Lausunnon antajien yhteystiedot | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| © Suomen virtuaaliyliopisto | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||